Keputus - kuinka Kyuu kohtasi kepun #alkusanat #tyoelamaan #ensijulkaisu #oikeusvaltio #vapaaksi #loppusanat Tämä sivusto sisältää kertomuksen allekirjoittaneen kokemista tapahtumista, jossa jouduin melko ikäviin kokemuksiin keskustapuolueen ja parin heidän jäsenensä kanssa 1990-luvun loppupuoliskolla. Jotta lähdemateriaalia ei tarvitsisi konvertoida ennen julkaisua, kaikki tämän sivuston sisältö on varsin karkean näköisessä tekstimuodossa. Navigoinnin sekä mahdolliset kyseisen sivun sisältöä koskevat linkit löydät sivut alareunasta. Itse tarina alkaa seuraavalta sivulta. --- #alkusanat Hyvät lukijat, tämä tarina on tosi. Tämä tarina perustuu kuitenkin isolta osin ulkomuistiin ja on melko lailla sanottua, että jotkin yksityiskohdat eivät ole aivan millilleen oikein. Uskallan kuitenkin luvata reilusti yli 95 prosentin tarkkuuden. Tämä on myös nimenomaan minun kertomus, siitä mitä minä koin, siitä mitä minulle tehtiin ja mitä minä jouduin kärsimään. Tarina on viimeisen päälle subjektiivinen. Tällä tarinalla ei ole mitään muuta perimmäistä tarkoitusta, kuin absoluuttinen itserakkaus: välitän itsestäni niin paljon, että haluan käydä läpi menneisyyteni traumat. Aion tehdä sen tavalla, josta jää minulle hyvä fiilis. Tämä on tajunnan virtaa. Kirjoitan sen tavalla, joka toimii minulle. Jätän siitä pois muutamia nimiä, mutta olen valmis kertomaan niitä asiallisia perusteita vastaan. En vain katso tarinalle tarpeelliseksi laittaa niitä täyteen julkisuuteen. Se ei johdu pelosta, vaan siitä että nimet ovat mielestäni epäoleellinen osa asiaa. Saatan olla väärässä. Minulla voi myös olla ruma nenä ja helvetin oudot harrastukset. Se ei muuta sitä, että keskustapuolue on tämän maapallon päällä ainoa viholliseni ja se status on täysin, sataprosenttisesti heidän toimesta ansaittu. Yllättävän monet ovat kysyneet perusteita sille ja tässä niitä tulee. On minulle täysin yhdentekevää uskooko tähän kukaan vai ei. Tämän sanottuani korostan aiempaa pointtiani siitä, että kirjoitan tämän todellakin tavalla, josta jää hyvä fiilis. Aikanaan kepu piti minua kulkusistani kiristysotteessa ja koko perhettäni jatkuvan pelon vallassa, tuhoten minulta mahdollisuuden edes kertoa tarinani. Tänä päivän kepu on hävinnyt, joka puolelta lyöty puolue, jolla ei ole ystäviä eikä juuri toivoa tulevaisuudesta. Minä puolestaan pyöritän sananvapautta ajavaa yhdistystä, jota ei saa yksikään ahdasmielinen kepuniitti ajettua alas kassakaappisopimuksin (*1). Minulle sanottiin reilu vuosikymmen sitten, että joku päivä olen heitä paremmassa asemassa. Tämä on se päivä. En ole rikas tai rakas, mutta minulla on rahkeet taistella aseista kaikkein väkevimmällä - sanoilla. Olen noussut uhrin asemasta taistelijan asemaan ja olen niskan päällä. Voin julkaista kaikkea Suomen lain sallimaa kepun vastaista sisältöä, eikä heillä ole mitään mitä voivat tehdä minua vastaan. Olen tarjonnut nettitilaa niin Hommafoorumille kuin Rehtisedullekin, niin Sananvapauden Puolesta ry:lle kuin monille muillekin väärille mielipiteille. Mikään mahti ei ole uhannut tätä voimaa, joka kenties pieneltä osaltaan johti huhtikuussa 2011 Suomen politiikan yhteen rajuimpiin vallankumouksiin vaaleissa (*2). Olen jo voittanut. Se on aivan julmetun hyvä fiilis. Nyt, kun kepu on kituva paskakasa maassa, voin nousta pystyyn ja tehdä kuten kunnon miehen pitää - potkia piikikkäillä kengillä heidän puolikuollutta ruumista niin lujaa kun sielu sietää, eivätkä he voi tehdä asialle hevon vittuakaan. Nautin tästä tilasta. Tämän kirjoittaminen on ehkä suurin nautinto, mitä tässä elämässä tulen koskaan kokemaan, vaikka olen toteuttanut ison pinon asettamistani suurista tähän liittymättömistä unelmista. Kirjoitan tässä tilassa kenties laadullisesti huonohkoa tekstiä. Ajatukseni harhailee. Pahoittelen sekavaa lopputulosta. Kirjoitan sen silti, koska Intternetsit ovat sitä varten. Kenties joku saa tästä kaikesta jotain iloa irti. Jos ei muuta niin kenties tästä saa syyn ymmärtää, miksi keskustapuolue on suurin paha, mitä Suomen päällä on sotien jälkeen ollut. Tässä tarinassa esiintyvät seuraavat tekaistut tahot. He perustuvat oikeisiin tahoihin, mutta olen keksinyt heille tekaistut nimet dokumenttiani varten. - Pimpom Oy, tamperelainen tietotekniikkayritys. - Seija Latvalaho, ko. yrityksen toimitusjohtaja. - Tauno Latvalaho, ko. yrityksen osakas ja toimitusjohtajan veli. - Teppo Tuuliviiri, erään nettiyrityksen perustajia ja tekniikkapuolen edustaja. Hänen oikeaa nimeää en edes muista ja hänen osansa tarinassa on pieni. P.S. Tästä tarinasta on jaeltu oikeilla nimillä varustettua versiota suhteellisen laajalti. Tämä ihan vain siltä varalta että sattuisin pian julkaisun jälkeen kompastumaan vahingossa asfalttijyrän eteen tai saamaan yllättävän ruokamyrkytyksen. --- #tyoelamaan Tarinan tausta Valitan, mutta on pakko kertoa lyhyesti lapsuudestani ensin, että konteksti herää. Olin mennyt jo 12-vuotiaana etsimään osa-aikaisia töitä, koska halusin omaa rahaa. Löysin todella mielekkäitä haasteita silloisen Tampereen Koskikeskuksen Info-kirjakaupan tietokonepuolelta. Luokkalaiset kutsuivat minua sen myötä Infoksi, mutta ei se mitään, sillä työ oli rehellistä ja haasteellista. Tein sitä monta vuotta ja opin työnantajaltani paljon hyviä oppeja, joita kunnioitan hautaan asti. Teimme tulosta, teimme tyytyväisiä asiakkaita ja jopa pienimuotoista historiaa kuluttaja-Internetin alkutaipaileilla. Kuitenkin, kun vuosia olin töitä sinne tehnyt ja firmalla meni vähän huonommin, aloin etsimään uusia haasteita, ilman mitään riitaa työnantajani kanssa. Sitäpaitsi, koulu ei enää vuosien kiusaamisen jälkeen juuri kiinnostanut itseäni, sillä halusin oppia tosielämän asioita enkä maatua koulussa. Lukio jäi kesken. Löysin haluamiani haasteita aiemmin tutuksi tulleesta Pimpom oy:stä, johon sain tehtyä oppisopimuksen. Työssä oli paljon tuttua - myyntiä, huoltoa ja tietokoneiden kasaamista, sekä jonkin verran minulle uutta Linux-järjestelmien säätöä. Vuosi oli 1996 ja olin 16-vuotias. Työ ei kuitenkaan lopulta ollut ihan mitä odotin, toimistolla oli turhan pitkiä tylsiä aikoja, jolloin minun olisi pitänyt osata päivittää nettikaupan hinnastoa. Koska en saanut tähän asiaan koulutusta, käytin aikaa selatessani nettiä ja se oli kieltämättä oma moka, ei minulle siitä maksettu. Vaikken nopeasti keksi mitä muutakaan olisin ajallani tehnyt, myönnän että tein tuossa tyhmästi. Joskus työpäivästä saattoi mennä lähemmäs tunti netissä pyörimiseen ja siihen aikaan se oli paljon. Ajankulua työpäivään Tyhjä aika täyttyi kuitenkin nopeasti pomoni Seija Latvalahon kertoessaan piiiiiiiiiitkiä tarinoita siitä, miten hänen puolueensa hoitaa asioita, miten hän on tärkeä hahmo Pälkäneen kunnallispolitiikassa ja miten häntä potuttaa kun muut puolueet eivät osoita kunnioitusta. Hän otti mieluusti kunnian jokaisesta hyvästä asiasta Suomen historiassa viimeisen parin-kolmenkymmenen vuoden ajalta. Ajoittain työnkuvaani kuului kuunnella hänen haastatteluja radiosta ja sitten kommentoida niitä jälkikäteen. Olin nuori, tyhmä ja naiivi, joten se upposi. Uskoin aivan kympillä, että hän oli oikeassa, hänen keskustapuolueensa parasta sitten viipaloidun näkkileivän ja hänen kannanottonsa fiksuja. Opin ja uskoin, että Tamperetta ei olisi ilman heitä ja että talousongelmat olisivat väistyneet heidän toimin. Politiikka oli kuitenkin vain pieni osa työpäiviäni. Tein toki ihan oikeaa työtäkin ja jutustelin fiksujakin asioita. Aloin tosin kuulemaan myös yhä enemmän siitä, mitä etuja oli olla valtapuolueen leivissä. Toimitusjohtajan veli Tauno kertoi mieluusti siitä, miten eri tavoilla on mahdollista salakuljettaa tavaraa Suomeen ilman tulli- tai vero-ongelmia. Myös muut veronkierron keinot sain kuulla ihanan yksityiskohtaisesti. Seija tykkäsi myös kommentoida asiakkaiden poistuttuaan heidän taustojaan. Eräskin oli kuulemma saanut Seijalta väärennetyt paperit ansiosidonnaista työttömyysrahaa varten, vaikkei niitä olisi hänelle kuulunut. Väärät palkkatodistukset kuulemma upposivat helposti tutuille virkamiehille. Omassa palkassanikin oli paljon pimeää eikä firma muutenkaan paljoa papereista välittänyt. Ammattiylpeyttä siis kuitenkin oli, koska kaikista rikoksista kerskuttiin vuolaasti ja yksityiskohtaisesti. Sekavien palkanmaksujen sekä firmasta tekemieni hankintojen myötä lopputulos päätyi kerran siihen, että palkassa tapahtui laskuvirhe. Minun olisi se pitänyt tajuta, mutta se selvisi vasta hieman myöhemmin. Lopputulos oli, että olin muutaman sata markkaa firmalle pystyssä. Asiassa ei ollut toki ongelmaa, virhe selvisi ja se piti maksaa. Pian tämän jälkeen yhtenä päivänä Tauno tuli toimistolle, ja kertoi että hänen pitää puhua minulle koska Seija ei uskaltanut. Viesti oli selvä, työntekoni päättyy siihen päivään. En kuulemma ollut kovin tuottava henkilö. Se oli paljolti totta, minulle ei ollut mielekästä tekemistä koko ajalle, vaikka vain osa-aikainen olinkin. Murehtimaan en sen isommin jäänyt, vaan totesin että näin on ja lähdin kotio. Jäin siis hieman velkaa firmalle, sain siitä laskun 14 päivän maksuajalla ja totesin että se hoituu ja niin hoituisikin. Sen verran rahaa oli jemmassa. Tarinan oli määrä päättyä tähän. Kaikelle kostolle on alkunsa Isäni, tarkka ja pitkän uran kansainvälisen teollisuuden leipiin tehnyt ekonomi ja talouden monitoimimies, oli kuitenkin hieman kummissaan. Miten voin jäädä velkaa firmalle, vaikken ole virallista palkkaakaan juuri saanut? Hän soitti Seijalle ja kyseli asian perään. Vaikka hän saikin selkeän vastauksen eikä asiassa pitänyt ollut epäselvää, tämä oli selvästikin se orsi joka katkaisi kamelin selän. Tässä kohtaa kaaos alkoi. Asiat tapahtuivat todella nopeasti. Vajaa viikko ennen laskuni eräpäivää tuli kotiimme karhukirje pieneltä perintätoimistolta. Mukana oli aiemmin saamani lasku sekä varsin tuntuva lisäsumma perintäkuluista. Ihmettelimme, miten karhua voi tulla laskusta jonka 14 päivän mittainen eräpäivä ei edes ollut tullut täyteen. Perintätoimisto ilmoitti syyksi sen, että isäni oli soittanut Seijalle ja kieltäytynyt maksamasta laskua. Vähemmän yllättäen tämä ei uponnut sen paremmin minuun kuin isäänikään ja ryhdyimme selvittelemään asiaa. Lopulta tilanne meni siihen, että tällä pienellä tuntemattomalla perintätoimistolla olikin yllättävän suuri kirjo juristeja takanaan ja tilanne oli klassinen sana sanaa vastaan. Lopulta isäni päätti maksaa koko laskun, minun toistuvasta ja äänekkäästä vastustuksesta huolimatta. En moiti häntä, sillä hän päätteli että näin asia hiljenee. Siinä hän oli väärässä. Hän myös totesi minulle, että jokin päivä olen kiusaajiani paremmassa asemassa ja voin todeta olevani heitä vahvempi - menestyvä ja onnellinen mies, jonka ei tarvitse yöt ja päivät keskittyä vihaamiseen. Siinä hän oli täysin oikeassa. --- #ensijulkaisu Uusi julkaisukanava Tässä kohtaa kelaamme elämääni eteenpäin vuoden verran. Olin saanut oppisopimuksen siirrettyä erääseen teollisuuden firmaan. Tein kovaa työtä pienellä palkalla, mutta nautin töistäni. Minulla oli työhuone, tekemistä ja nettipuolen harrastuksetkin etenivät. Aiemmin aloittamani peliaiheinen nettiyhteisökin lähti vihdoin alulle (*3). Netin kasvamisesta innostuneena päätin itsekin avata kotisivut. Vuosi oli 1997 ja netissä pelattiin Quakea. Kirjoitin sen tason sivuston mitä 17-vuotiaasta voi olettaa, hieman CV-tyyliin ja koristeltuna omin mielipitein. Yhdellä alasivulla mainitsin, että harva asia potuttaa maailmassa mutta Tauno ja Seija Latvalaho ovat ikäviä ihmisiä jotka eivät haluaisi tavata minua pimeällä kujalla (melko tarkalleen noin). Mainitsin perusteiksi heidän massiivisen rikollisuuden, jonka taisin listata melko yksityiskohtaisesti. Tekstin tyyli oli tyypillistä teiniuhoa, eli mitään kirjoituskilpailuja sillä ei voitettaisi. Yksi kaunis päivä, alle viikko sen jälkeen kun sivut latasin parin tutun tietoon - ei siis mihinkään julkisesti - sain soiton operaattorilta. Ilman sen kummempia perusteita, selvityksiä tai muita, ilmoiteltiin että sivuni on poistettu netistä eivätkä sinne saa enää koskaan tulla. Syynä oli soitto operaattorin, silloisen Tampereen Puhelinosuuskunnan (nyk. osa Elisaa) toimitusjohtajalle "merkittävältä taholta". Mitäs siitä murehtimaan, laitoin sivuni sitten toiseen nettitilaani, SciFi Communicationsille (ironista kyllä, sekin nyk. osa Elisaa). Sieltä puolestaan sain tietää, että eräs Teppo Tuuliviiri, firman johtoväkeä, totesi että sivuillani ei enää ole asiaa heidän palvelimille. Sekin ilman perusteita. Paljon myöhemmin sain selville, että soitot olivat tulleet jostain aika korkealta kepun hallinnosta, ei siis Tampereen piiritoimistolta. Muistakaa nyt - olin 17-vuotias, aika lailla oman maailmani jumala, toimihenkilön uraputkea hitaasti mutta varmasti kiipeävä vihainen teini. Minähän soitin siltä istumalta poliisille ja kysyin miten sananvapauttani voidaan näin estää. Poliisi aika lailla nauroi minulle puhelimessa, mikä oli varmaan oikea vastaus. Ei sellaista rikosta kuulemma olekaan kuin sananvapauden estäminen. Syystä, jota en itse tähän päivään tajua, annoin kuitenkin asian olla, keskityin nettipeliyhteisöiden asioiden ajamiseen ja päätin etten pidän enää kotisivuja. Ajattelin, että kenties voin lähestyä asiaa muin keinoin joskus toiste jos asia enää kiinnostaa. Miten väärässä olinkaan. Vahvat taustavoimat Tiesin jo ensimmäisistä ongelmakokemuksistani oudon perintätoimiston kanssa, että tähän peliin on pelattu keskustapuolueen resursseja huomattavasti. Perintätoimisto oli kepun paskaduunien hoitojaosto, joka sai tuottonsa puolueen kautta. Heidän juridiset jargonit olivat puolueen omien juristien kirjoittamia. Uhkailusoitot operaattoreille tulivat kepulta. Voin vain arvata, että he myös tavalla tai toisella saivat selville kotisivuistani ennen niiden julkistamista, mutta se on vain spekulaatiota. En kuitenkaan tässä vaiheessa tiennyt puolueen suuresta merkityksestä tähän asiaan. Ajattelin, että ei se puolue voi olla niin paha, vaan kyseessä on huonosti käyttäytyvän jäsen. Tämä ajatus yksin oli ehkä suurin elämäni virhe koskaan, mutta toisaalta juuri se virhe joka lopulta ajoi sananvapausasioiden ajamiseen ja tämän tekstin kirjoittamiseen. Siihen kuitenkin tuolloin uskoin ja ajattelin, että kyllä tämä asia nyt vain täytyy sovitella jollain tapaa. Avasin silloisen muotilehden nimeltään puhelinluettelo ja kaivoin esille numeron kepun puoluetoimistoon. Soitin ja ilmoitin, että olen huolissani heidän erään jäsenen toimista ja kyselin haluaisivatko he tietää lisää että voivat puuttua asiaan. Taisin mainita oman nimeni heti alussa, sillä heillä oli vissi käsitys mistä oli kyse. Siitä se pesu sitten alkoi - sillä sekunnilla sain kuulla melko värikkäin kielenkääntein miten käy henkilölle joka uhkailee heidän jäsentä. Olin niin täydessä shokissa, etten muista keskustelua (lue: monologia) sen tarkemmin. Se oli kuitenkin yksiselitteinen uhkaus minun ja perheeni henkeä kohtaan, jos en sovittaisi virheitäni ja olisi hiljaa loppuikääni. Tuo uhkaus muutti loppuikäni, kuten blogistani "Uhatun arki" voi lukea. Puhelu oli lyhyt, mutta toden totta ytimekäs. Se ei jättänyt mitään epäselväksi. Se oli tappouhkaus, kohdistuen minuun ja perheeseeni. Se oli selvä toteamus siitä, että kepu voi, haluaa ja pystyy murhaamaan ihmisiä joita he eivät halua nähdä elossa. Puhelu kesti tuskin paria minuuttia. Laiskuus matkassa Jos kepun uhmaaninen oli eka virheeni, toinen oli etten pitänyt dokumentaatiota paremmin. Puhelinsoittoa seuraavina kuukausina uhkauksia tuli jatkuvasti ja monesta suunnasta. Oli soittoja tuntemattomista numeroista, hurja määrä netin kautta tapahtunutta häirintää, mutta ennen kaikkea massiivinen mustamaalaamisen määrä. Yhä useampi irkkituttuni oli saanut kuulla erinäisiä vähemmän mairittelevia valheita minusta, huhuja levisi, paskaa valui joka tuutista ja vasta paljon myöhemmin tajusin mistä tämä kaikki tuli. En ole koskaa kysynyt sen tarkemmin vanhemmiltani kaikesta siitä pahasta mitä he kokivat, mutta tiedän sen kysymättäkin. Heille tuo pari vuotta oli aivan yhtä helvettiä kuin minullekin. Pelko kasvoi ja sitä kasvatettiin, minun teini-ikäistä vihaani yllytettiin valitettavan onnistuneesti ja päädyin netissä keräämään tarpeettomia vihamiehiä outojen huhujen johdosta. Asia vitutti minua siinä määrin, että tuhosin kaiken saamani paskaviestinnän sillä sekunnilla kun sen sain. En kestänyt lukea niitä. Monina päivinä pelkäsin avata sähköpostiohjelmaa. Toisaalta, tuskin näiden säilyttämisellä olisi juridista väliä ollut. Ei kepussa oltu aivan tyhmiäkään, vaan heillä oli laaja asiantuntemus mitä tuli uhkailuun. Eivät he tulisi jättämään ovelleni valmiiksi paketoituja todisteita jotka johtaisivat heidän luokseen. Vain yhden kerran onnistuin / viitsin / kykenin selvittämään huhujen lähteen, erääseen aiemmin tutuksi tulleeseen nettioperaattoriin ja heidän Teppo Tuuliviiriin. Hän oli levittänyt laajalti tietoa, että minuun ei voi luottaa, minun kanssa ei saa kommunikoida ja minä olen paha ihminen monin tavoin. Litania oli pitkä, täynnä absoluuttista pahaa, äärimmäisen vihamielinen ja katkera. Tuttavani auttoi saavuttamaan jonkin asteen dialogin ja päädyin juttelemaan Tepon esimiehelle asiasta. Tämä ilmeisesti toimi, sillä tapasin pian Tepon melko nöyrissä tunnelmissa. Teppo ei pahoitellut tai ollut valmis tunnustamaan sanomaansa paskapuheeksi, mutta hän ainakin oli ymmärtävinään mistä nämä oudot huhut lähtivät. Hän taisi myös huomata, aivan aidosti, että elin pelonsekaista elämää ja halusin korjata sitä. Hän tunnusti myös, että jutut olivat Tauno Latvalaholta lähtöisiä ja hän oli hyvänä tuttuna pyytänyt levittämään niitä niin laajalti ja niin vahingollisesti kuin vain mahdollista. Teppo oli mielestäni fiksu mies, enkä tajunnut miksi hän rupeaisi tekemään toisten myyräntyötä, mutta niin vain teki. Keskustelun jälkeen tuo kuitenkin loppui ja sain hieman paremman mielen, sillä yksi pahimmista sontaventtiileistä oli saatu tukittua. Olin jopa valmis ajattelemaan, että kenties asia olisi sitten siinä. En todellakaan tiedä miksi olin noin optimistinen silloin. --- #oikeusvaltio Miliisi astuu mukaan Mennään taas noin vuoden verran eteenpäin. Työt jatkuivat ja harrastusprojektit etenivät. Eräs päivä sain kotiini todella oudon kirjeen poliisilta. Siellä vaadittiin läsnäoloani kello x paikkaan y poliisitalolla, ilman mitään sen tarkempaa mainintaa. Kyllä minä silloin jo netistä waretin poppia ja kävelin punaisia päin, mutta en tiennyt olevani sen isompi rikollinen. Sain soittaa melkoisen monta soittoa poliisille, monille henkilöille, monien mutkien kautta, kunnes sain jonkin tason selvyyden. Kyseessä oli "herjausasia" ja "tiedän kyllä tarkalleen mistä on kyse". En tiennyt, mutta en ajatellut lainsuojattomaksikaan ryhtyä. Sisälläni eli jonkinlainen, edelleen helvetillisen naiivi ajatus siitä, että koska en ole mitään väärää tehnyt, ei minulla ole hätää. En puhunut asiasta kenellekään, vaan luotin oikeuksiini/teiniuhooni ja päätin hoitaa asian itse. Marssin pyydettynä päivänä, pyydettyyn aikaan poliisilaitokselle, ilman mitään oikeusapua, tukea, suunnitelmaa tai muutakaan. Vaikka minulla oli etäinen aavistus mitä asia voisi koskea, olin täysin varma siitä ettei minulla ole hätää. Sekään ei ollut erityisen viisaasti tehty. Ensinnäkin, minut laitettiin odottamaan, pitkään. Vihdoin väsyneen oloinen poliisi raahasi minut pitkin taloja ja käytäviä sotkuiseen huoneeseensa. Pitkällisen istuskelun jälkeen mies totesi, että jospa ei kuitenkaan tänään katsottaisi asiaa vaan tulisin toiste, kun "koneet on vähän hitaalla". Intin ilmeisesti niin ärsyttävästi, että hän jaksoi joustaa itäsaksalaisesta asenteestaan ja aloittaa kuulustelut. En saanut edelleenkään kuulla aluksi mistä kyse, mitkä ovat oikeuteni tai mitä pitäisi sanoa. Lopulta poliisisetä lätkäisi eteeni ruutukaappauksia kotisivuistani - siis niistä, jotka eivät olleet koskaan olleet julkisia ja jotka kuitenkin poistettiin kahdelta palvelimelta - ja vaati tietää olivatko ne minun käsialaa. En hävennyt sisältöä lainkaan ja myönsin asian heti. Kerroin, miten sivut olivat olleet koevaiheessa ja saaneet yhteensä kymmenkunta kävijää tuttavapiiristä. Kerroin, miksi kirjoitin sen tekstin mitä kirjoitin. Muistiinpanonsa kirjoitettuaan mies teki selväksi miten ikävää tekstini oli ja jotain sen suuntaista, että "hänen tuttujensa kiusaaminen" on vähän huono juttu. Vaikka aurinko paistoi huoneeseen, oli jotenkin fiilis kuin olisin ollut betonibunkkerissa maan alla, pyssy ohimolla. Tämä poliisimies nautti työstään, hän sai jättimäistä mielihyvää itseään päätä lyhyemmän teinipojan kiduttamisesta. Lopulta, tuntien jälkeen, minut laitettiin allekirjoittamaan muistiinpanot, joita en saanut koskaan lukea kokonaan. Sitten hän päästi minut menemään, eikä kertonut mitä sitten tapahtuu. Järjen häivää matkassa Ketään ei yllättäne tieto siitä, että tuttavaansa ilolla puolustanut poliisimies sai asian syyttäjälle asti muutamassa kuukaudessa. Tässä kohtaa vasta kuulin ensimmäisen kerran mikä oli syyte, mikä oli asemani ja mitä voisin tehdä. Juridisesti kyse oli herjauksesta, eli sellaisesta jota nykyään, 10+ vuotta tätä myöhemmin kutsuttaisiin trendikkäästi nettiherjaamiseksi. En ymmärtänyt edelleenkään että olisin tehnyt jotain väärin, mutta olin tarpeeksi jenkkileffoja katsonut että tiesin mitä tarkoitti väärille ihmisille vittuilu. Siihen olin syyllistynyt. Tiesin myös, että olisin varmaan voinut kirjoittaa asian aikanaan ilman uhoamista ja enemmän virkamieskielellä. Moinen uhoava kielenkäyttö lienikin ainoa syytteen kasassa pitävä voima. Oli onni, autuus ja enkelien myötävaikutus, että tuttavapiirini kautta löytyi julkisen vallan palveluksessa ollut juridiikan ekspertti, joka suostui auttamaan. Hänen nimeä tai edes tämän tarkempia johtolankoja en aio jakaa, sillä se voisi olla hänelle haitaksi. Hän kirjoitti hetkessä monisivuisen vastineen, jonka punainen lanka on ikuisesti painunut mieleeni. Olin syyttänyt kotisivuilla henkilöä mm. varkaaksi, joka ei ole herjaus, sillä tietojeni mukaan hän oli varas jolloin totuuden sanominen ei ollut herjaus. Lyhesti sanoen, varkaan kutsuminen varkaaksi ei ole väärin. Teksti oli juridinen mestariteos, täydellinen vastaus joka ikiseen asialliseen ja tekaistuun syytekohtaan, sen jokaiseen sanaan, sanamuotoon ja nyanssiin. Jos teksti olisi minulla vielä tallessa, painaisin sen kultaväreillä seinälleni. Syyttäjä otti tekstin vastaan ja totesi täysin asiallisesti, että vastaukseni oli selkeä ja fiksu. Syyttäjä oli itse asiassa ensimmäinen taho, joka käsitteli minua ihmisenä eikä nyrkkeilysäkkinä. Hän myös epäili, että olin ilmeisesti saanut ulkopuolista apua tekstin kanssa, mutta ei odottanut aatoksiinsa vastausta enkä sellaista olisi antanutkaan. Vastausta syyttäjältä ei tarvinut kauaa odottaa. Toimien asiallisesti kuten syyttäjän näissä kohdissa tuleekin, hän totesi välittömästi että asia pitää hoitaa sovittelussa eikä sillä ole syytä tuhlata oikeusistuimen aikaa. Rivien välistä ja jälkikäteen mutkan kautta kuulemani myötä tuo syyte "naurettaisiin pihalle oikeussalista". Ikävä kyllä en tässä kohtaa saanut selvyyttä siihen, miksi sekä web-julkaisussa että poliisikuulusteluissa mainitsemani lukuisat talousrikokset eivät kiinnostaneet ketään. Olin kuitenkin esittänyt väitteitä mittavista, järjestelmällisistä vero- ja muista talousrikoksista, jonka haitat valtiolle mitattaisiin suurissa summissa. Käytännössähän syy piittamattomuuteen oli siinä, että poliisin pitäisi ensin tutkia asiaa ja jostain kumman syystä asiaan nimettyä poliisia ei kiinnostanut ajaa hyvän ystävänsä vastaista tutkimusta. Oikeuslaitoksissa oli myös ruuhkia jo silloinkin. Sovitteleva mieliala Syyttäjän kanssa käydyn viestinvaihdon myötä kuulin myös vastapuolen vaatimukset, vahingonkorvauksia henkisestä kärsimyksestä useamman tuhannen markan edestä. Ei valtion mittakaavassa iso summa, mutta usean kuukauden nettopalkka kuitenkin. Toisin sanoen, rahamäärä jota en saisi viimeisen päälle säästämälläkään alle parissa vuodessa kasaan. Toisaalta summa oli riittävän pieni, ettei sen epäsuhtaisella suuruudella voisi pilata mahdollisuuksia pitkälliseen oikeustaisteluun. Näin sitten sovittelutoimistosta sovittiin päivä, aika ja paikka. Tulin paikalle, tapasin fiksuja sovittelijoita ja odottelimme. Sitten odottelimme lisää. Vastapuoli ei saapunut, vaikka oli niin luvannut. Vihdoin sovittelija sai vastapuolen puhelimen päähän, vain kuullakseen että he ovat tuplaamassa vahingonkorvausvaateensa ja samalla kieltäytyvät sovittelusta. Rivien välistä ymmärsin, että siinä samassa jakoivat melko värikästä herjaa sovittelijoita kohtaan. Sovittelija, varsin fiksu persoona, oli puhelun loputtua melkein itku kurkussa. Hän olisi halunnut sopia asian, mutta olin täysin tyrmistynyt vastapuolen asenteista. Hän totesi heti, että olisi valmis kirjoittamaan raskauttavia tekstejä oikeudenkäyntiä varten, mutta lisäsi varoituksen. Vastapuolella on pohjaton kassa, jokainen maan kallispalkkainen juristi ja kaikki mahti maassa ajaa minua vastaan. Minulla olisi korkeintaan oikeusaputoimisto. Hän totesi, että tässä kohtaa totuudella ei ole hyviä mahdollisuuksia voittoon. Olin inasen verran vihainen siinä kohtaa. Minua oli raahattu niin poliisille, syyttäjälle kuin sovittelutoimistoonkin. Olin paljastanut härskin talousrikollisen toimia ja siitä hyvästä minua oli vuosien ajan lyöty, uhkailtu, herjattu, mustamaalattu, kiusattu tuhansin tavoin ja yöunistani oli aika vähän jäljellä. Koko tänä aikana vastapuolet, kaksi kepulaista taparikollista, olivat istuneet peukalo perseensä päällä ilman huolta maailmassa. Lopputuloksena siitä minulle jalomielisesti tarjottiin mahdollisuutta päästä tuosta eroon maksamalla rahaa ja kun olin ilmaissut halukkuuteni tähän mahdollisuuteen, summa tuplattiin. Kuin ihmeen kaupalla, sulavakielinen sovittelija sai puhelimitse puhuttua vastapuolen rahavaatimukset alkuperäisiin, sinänsä jättimäisiin summiin. Totesimme seinää vasten ollessa vanhempieni kera, että halvin ratkaisu on maksaa ne. Niin vihdoin teimme, ajaen sinänsä melko vakavaraisen perheen ikävään taloudelliseen jamaan pitkäksi aikaa. Selvisimme kuitenkin siitä, nousimme jaloillemme ja asia vähitellen unohtui. Emme koskaan enää tulisi kuulemaan Pimpom oy:stä, emmekä Seija tai Tauno Latvalahosta. He saivat rahat, me saimme pelon loppuiäksemme ja minä puolestani niin suuren taistelutahdon, että sen ylittänevät vain sotiemme sankarit. Vitutukseni taso vielä tänäkin päivänä jäänee sekin kakkoseksi vain sota-ajan ryssävihalle. Tähän päättyy tarina siitä, miksi vihaan kepua. Pidän raamatullisen tason ihmeenä sitä, etten ratkennut ryyppäämään. Perässä on vielä hieman pohdiskelua tästä tekstistä sekä yleisesti aiheen tiimoilta. --- #vapaaksi Muistoista julkaisuun Tämä hento vitutuksen maku jäi hautumaan, kytemään ja hiljalleen itämään. Tulevan vuosikymmenen varrella kerroin tarinani lyhyttä muotoa julkisesti silloin tällöin. Kerroin siitä myös parille journalistille, jotka totesivat rehellisesti etteivät koskaan uskaltaisi julkaista tällaista tekstiä. Tänä päivänä tilanne on varmasti eri, sillä lehdistö on tottunut lyömään kepua kuin vierasta sikaa. Toisaalta, tänä päivänä on Internet, joten en tarvitse vanhanaikaista lähestymistapaa. Näiden vuosien 1999-2011 välillä olin parikin kertaa jutussa ihka aitojen kepulaisten kanssa, jopa ilman aseita tai uhkailuja. Eräs keskustanuorten edustaja vihjaisi etten koskaan tulisi saamaan anteeksipyyntöä tai korvauksia, vaan paras olisi etten puhuisi tämänkään vertaa. Hän varmaan puhui totta. Pari muuta kepulaista ovat koittaneet harjoittaa tyhjänpäiväistä pikku-uhkailua tilanteissa, joissa tiesivät ettei todisteita jäisi. En kuitenkaan jatkuvasti miettinyt asiaa, pidin sitä vain taustavoimana joka innosti niin minua kuin vanhempianikin tekemään työtä yhteiskunnan puolesta: pyörittämään järjestöjä, edistämään sananvapautta, tekemään vapaaehtoistyötä ja muutoinkin olemaan täydellisiä uhatun raukan vastakohtia. Oleellisin avainkohta koko tarinassa tapahtui vuoden 2011 helmikuussa. Tällöin kepusta olisi tulossa iso määrä edustajia, mukaanlukien matti vanhanen, kokoustamaan yritykseni toimiston naapurihuoneeseen. Tiesin, että mattivee oli ollut vähintäänkin tietoinen ja hyväksyvä minua kohtaan esitetyistä uhkauksista - kenties osallinenkin. Silloin pahimmat pelot palasivat hetkessä. Voi helvetti vie, että minä pelkäsin tuota edeltävät viikot. Luvatun päivän iltana istuin kotona pöydän alla. Minua pelotti, hävetti ja itketti. Tiesin, etten voisi elää näin. Tuon pelonsekaisen tilan keskellä kirjoitin aiemmin mainitun blogini "Uhatun arki". Sen jälkeen ryhdyin miettimään tilannettani. Luulin, että kaikkien saavutusteni myötä voisin olla päässyt yli tuosta 1990-luvun synkästä muistosta. Koska näin ei ollut käynyt, päätin katsoa itseäni peiliin. Tajusin, että minulla alkaa olemaan kaikki valttikortit käsissä. Voisin julkaista tekstin eikä kukaan kepulainen voisi asialle mitään. Juttelin asiasta muutamien tuttujen kanssa, jotka edelleen rohkaisivat julkaisemaan. Päätin kuitenkin, että en aio julkaista yhtä puoluetta kritisoivaa tekstiä juuri vaalien alla. Se voisi kääntyä itseään vastaan ja sitäpaitsi vihaan negatiivista markkinointia politiikassa. Lupasin silloin, että vaalien jälkeen käyn tekstini läpi ja julkaisen ne. Tässä sitä nyt ollaan. Tarinalla on siis tavallaan varsin onnellinen loppu. Kaikesta yllä kertomastani huolimatta, olen onnistunut rakentamaan jotain elämääni. En ratkennut ryyppäämään ja katkeroitumaan. En lähtenyt kostamaan asiaa väkivalloin tai uhkauksin. Olen ollut parempi ihminen kuin kiusaajani ja olemalla parempi ihminen olen myös menestynyt heitä paremmin. Kenties olen pystynyt kertomaan yhden tarinan, joka opettaa että paha ei voita. Menetin toki paljon - yöunia, aikaa, hurjat määrät rahaa - mutta en sieluani, en itseni arvostusta. Niitä kun en millään saisi takaisin ostettua. --- #loppusanat Loppusanat Kun valmistauduin tähän julkaisuun, aloitin kaivamalla vanhoja, pääosin julkaisemattomia mietteitäni pohjaksi. Totesin kuitenkin hyvin pian että asian kattava läpikäynti on paras ratkaisu. Sen myötä päätin kirjoittaa tämän tekstin kokonaan alusta pitäen huhti-toukokuussa 2011. Kun pääsin vihdoin näihin loppusanoihin, mielessäni pyöri toki lukuisia ajatuksia. Lukisiko tätä kukaan? Uskoisiko siihen kukaan? Tapahtuisiko tämän julkaisun myötä mitään? Toisaalta mietin myös tuliko nyt kirjoitettua tarpeeksi. Mietin myös kirjoittaa jotain spekulaatioita kepun toiminnan luonteesta. Päädyin kuitenkin julkaisuun ilman tällaista oheismateriaalia, sillä halusin keskittyä itse kokemani jakamiseen, siihen mitä suoraan itse näin ja kuulin. Johtopäätöksiä ja jatkoteorioita voi tehdä jokainen. Halusin myös välttää tuomasta mukaan mitään salaliittoteoriaksi kelpaavaa. En usko, että kepussa on mitään salaliittoa tai suurten muinaisten mystistä kellariklubia johtamassa asioita. Heillä on vain suuri organisaatio, jonka suuria resursseja käytetään pahantekoon. Toivon, että joku tämän tekstin lukee, uskoi siihen tai ei. Toisaalta tiedän myös, että maamme lehdistö on ollut melko armoton poliittista sikailua kohtaan jo muutaman vuoden ajan. Tällainen teksti ei enää yllätä ketään. Tämän vuoksi myös kynnys tämän julkaisuun on minulle madaltunut. Ehkä tämä olisi ollut kiintoisampi ja uniikimpi vuosia sitten, mutta silloin en olisi ollut valmis julkaisuun. Minut jollain muotoa tuntevat henkilöt tietävät, että tykkään kirjoitella melko paljon. Tykkäsin myös kirjoitella tämän tekstin. Kuin hyvän blogin kanssa, myöskään tämän tekstin osalta en tiedä mitä odottaa. Ehkäpä tämä todellakin auttaa parantamaan vanhoja traumoja. Ehkä viikko julkaisun jälkeen minulla on hyvä fiilis. Jos näin on, kerron aiheesta varmasti blogissani. Siellä pitämäni kirjoitustauko ei siis ole pysyvä, sen tarkoitus oli vain keskittää voimani tämän tekstin kirjoitteluun. Mieli on odottava. Addendum: Sovinnon mahdollisuus? Voisiko joku päivä olla sopua minun ja kepun välillä? Lyhyt vastaus: todennäköisesti ei. Olen kysynyt itseltäni varmaan miljoona kertaa, voisinko koskaan antaa anteeksi kokemani. En totta puhuen usko siihen. Osaan nykyään ottaa elämän melko rennosti. En turhia stressaa vaikka välillä painaa vastatuuli, enkä mielestäni ole negatiivinen ihminen. Osa tätä tasapainoa on ajatus siitä, että maailmassani on vain yksi vihollinen, eikä sen enempää. Jos vituttaa, vihaan kepua. Olen hyvin tottunut kepun vihaamiseen, enkä saa siitä morkkista sillä tiedän sieluni sisimpää myöten, että se viha on täysin oikeutettua. Tämän sanottuani olen toisaalta myös oppinut sen, että elämässä kannattaa mielummin katua sitä mitä tekee, eikä sitä mitä jättää tekemättä. Jos realistinen tilaisuus tulisi tämän riidan sovitteluun, olisin ainakin varovasti kiinnostunut. En tiedä, miten asia voitaisiin ratkaista, en tiedä voiko maailmassa edes mitään niin hirveää antaa anteeksi. Skeptikkona en kuitenkaan voi purematta pitää sitä mahdottomanakaan. Kenties, joissain ihmeellisissä olosuhteissa, voisin löytää jonkun väliportaan. En tällä hetkellä näe tälle mahdollisuutta, mutta ehkäpä kyse on enemmänkin uskonasiasta? --- (*1) Olen varma, että kepuniitit voivat ainakin haluta yrittää ajaa tätäkin tekstiä pois netistä. Kenties he ottavat yhteyttä ko. sananvapausyhdistyksen hallituksen puheenjohtajaan, joka on joku Kyuu. Jos se ei auta, he voivat puhua palvelinten omistajalle, joku Eturautti jotain se oli. Aina tulee toki apuun konehuoneen tekniikkavastaava, eräs K. Eturautti. Operaattoriakin voisi kiusata, siellä on esimerkiksi hallituksen puheenjohtajana eräs Kyuu E. Toki tästä ylöspäin löytyy vaikkapa tilojen omistaja, joka sattuu olemaan yhtiökumppani. Tai fyysisiä operaattoriyhteyksiä hallinoiva firma, ja sen TJ joka muuten sattuu myös olemaan toisessa firmassa yhtiökumppani. Että tervetuloa vaan, joka maailman keputtajat. Ja kyllä, nautin helvetillisesti tämän itsekehuja täynnä olevan pienen tarpeettoman triviapätkän kirjoittamisesta. (*2) En väitä millään muotoa, että Iso Jytky (tm) olisi miltään osin minun aikaansaannos. Olen auttanut pitkään (satojen muiden sivujen lomassa) Hommafoorumia ja pidän hienona fiiliksenä, että he osaltaan tekivät todellista ruohonjuuritasolta lähtenyttä muutosta Suomen politiikkaan. Minä ehkä pieneltä osaltani autoin fiksuja ihmisiä tekemään jotain varsinaista, paskamaisempaa työtä. En missään nimessä aio asettaa itseäni kehujen saajaksi tässä. Asia olisi toteutunut ilman minuakin, nautin vain siitä että sain olla yksi muurahainen siinä pesässä. En myöskään allekirjoita kaikkia persujen näkemyksiä, mutta tiedän, että he saivat minun ainoan viholliseni - kepun - lyötyä rehdissä pelissä 10-0. Se yksin on täysin riittävä syy arvostaa heitä, ainakin varauksin. Ei siksi, että se olisi mitenkään minun ansiotani, vaan ainoastaan siksi että kepua sattui. Mikään kosminen voima ei saa Soinia ja kumppaneita ajamaan tätä maata huonommin kun mitä kepu teki. (*3) Kyseinen nettiyhteisö, Vekoduck.com, päätyi toimimaan eri suomalaisten nettioperaattorien kanssa yhteistyössä ja pyörittämään vuosituhannen vaihteen ympärillä monia nettipelipalveluita, kuten Peliportti.net ja Tiimipeli.net. Kaupallinen osuus tästä yhteisöstä muuttui myöhemmin Isolcom Interactive Oy:ksi, jonka toiminta on nykyään pienimuotoista. Epäkaupallinen osa taas jatkoi omaa elämäänsä, kunnes se 2000-luvun alkuvuosina sai nimekseen B2. Alunperin lähinnä erilaisten nuorten harrastusten tukijärjestönä toiminut B2 muuttui viimeisen viiden vuoden aikana vähitellen yleishyödylliseksi netin tukiyhdistykseksi. Tätä nykyä B2:n tavoite on tukea kulttuuridiversiteettiä, sananvapautta, yksilön oikeuksia ja tasavertaisuutta lähinnä netissä. Pelkkä B2 ei riittänyt yhdistysrekisteriin nimeksi, joten salonkikelpoiseksi nimeksi tuli Säätöyhteisö B2 ry. --- Julkaisuehdot ja tietoja tekijästä Tämä teksti on alusta loppuun allekirjoittaneen omaa käsialaa, kaikkine tyyli- ja kirjoitusvihreineen. Tässä tekstissä edustan täysin, vain ja ainoastaan itseäni. Mainitsen tekstissä joitain itseäni lähellä olevia yhdistyksiä ja yrityksiä, joista osassa olen vaikuttanut tai vaikutan yhä määräävässä asemassa. Näillä tahoilla ei kuitenkaan ole mitään osaa tai arpaa tämän tekstin tuottamisessa tai julkaisussa. Tämän tekstin allekirjoitan vain minä itse. Palvelin, jolla tämä sivu pyörii, on itse omistamani. Pyydän, että tekstiä ei julkaistaisi muilla nettisivuilla ilman lupaani. Tämä on kuitenkin vain pyyntö, ei kielto. Tämän julkaisu itse, omin ehtoineni, on minulle hyvin tärkeä asia. Siten saan sanottua itselleni, että olen vihdoin sellaisessa asemassa jossa julkaiseminen on mahdollista. Siksi tämän pyynnön esitän. Juridinen määritelmä tämän tekstin tekijänoikeuksille: Nimeä-Ei muutoksia 1.0 Suomi (CC BY-ND 1.0) Luonnollisesti tähän tekstiin saa linkata, tästä saa esittää lainauksia, tätä saa kritisoida paskapuheeksi, tämän tekijästä saa esittää mielipiteitä ja kaikkea muuta kivaa mitä sananvapaus tarjoaa. Tästä aiheesta käydään keskustelua ainakin seuraavissa nettiosoitteissa. - http://www.sananvapaudenpuolesta.fi/forum/index.php/topic,418.0.html (preferoitu, tätä varten aloittamani ketju) - https://hommaforum.org/index.php?topic=44520 (ei itse aloittamani ketju, mutta paikalla tuntui olevan kiinnostuneita) Yhteystietojani - Sähköposti kyuu.eturautti(ät)b2(piste)fi - Puhelin 050 5950047 - Kotisivut http://www.kyuu.org - IRC: Nickillä Kyuu Ircnet #svp / Piratenet #pirkanmaa / B2IRC #hidoi - Ei, en ole facebookissa Creative Commons License. ---- -