Loppusanat Kun valmistauduin tähän julkaisuun, aloitin kaivamalla vanhoja, pääosin julkaisemattomia mietteitäni pohjaksi. Totesin kuitenkin hyvin pian että asian kattava läpikäynti on paras ratkaisu. Sen myötä päätin kirjoittaa tämän tekstin kokonaan alusta pitäen huhti-toukokuussa 2011. Kun pääsin vihdoin näihin loppusanoihin, mielessäni pyöri toki lukuisia ajatuksia. Lukisiko tätä kukaan? Uskoisiko siihen kukaan? Tapahtuisiko tämän julkaisun myötä mitään? Toisaalta mietin myös tuliko nyt kirjoitettua tarpeeksi. Mietin myös kirjoittaa jotain spekulaatioita kepun toiminnan luonteesta. Päädyin kuitenkin julkaisuun ilman tällaista oheismateriaalia, sillä halusin keskittyä itse kokemani jakamiseen, siihen mitä suoraan itse näin ja kuulin. Johtopäätöksiä ja jatkoteorioita voi tehdä jokainen. Halusin myös välttää tuomasta mukaan mitään salaliittoteoriaksi kelpaavaa. En usko, että kepussa on mitään salaliittoa tai suurten muinaisten mystistä kellariklubia johtamassa asioita. Heillä on vain suuri organisaatio, jonka suuria resursseja käytetään pahantekoon. Toivon, että joku tämän tekstin lukee, uskoi siihen tai ei. Toisaalta tiedän myös, että maamme lehdistö on ollut melko armoton poliittista sikailua kohtaan jo muutaman vuoden ajan. Tällainen teksti ei enää yllätä ketään. Tämän vuoksi myös kynnys tämän julkaisuun on minulle madaltunut. Ehkä tämä olisi ollut kiintoisampi ja uniikimpi vuosia sitten, mutta silloin en olisi ollut valmis julkaisuun. Minut jollain muotoa tuntevat henkilöt tietävät, että tykkään kirjoitella melko paljon. Tykkäsin myös kirjoitella tämän tekstin. Kuin hyvän blogin kanssa, myöskään tämän tekstin osalta en tiedä mitä odottaa. Ehkäpä tämä todellakin auttaa parantamaan vanhoja traumoja. Ehkä viikko julkaisun jälkeen minulla on hyvä fiilis. Jos näin on, kerron aiheesta varmasti blogissani. Siellä pitämäni kirjoitustauko ei siis ole pysyvä, sen tarkoitus oli vain keskittää voimani tämän tekstin kirjoitteluun. Mieli on odottava. Addendum: Sovinnon mahdollisuus? Voisiko joku päivä olla sopua minun ja kepun välillä? Lyhyt vastaus: todennäköisesti ei. Olen kysynyt itseltäni varmaan miljoona kertaa, voisinko koskaan antaa anteeksi kokemani. En totta puhuen usko siihen. Osaan nykyään ottaa elämän melko rennosti. En turhia stressaa vaikka välillä painaa vastatuuli, enkä mielestäni ole negatiivinen ihminen. Osa tätä tasapainoa on ajatus siitä, että maailmassani on vain yksi vihollinen, eikä sen enempää. Jos vituttaa, vihaan kepua. Olen hyvin tottunut kepun vihaamiseen, enkä saa siitä morkkista sillä tiedän sieluni sisimpää myöten, että se viha on täysin oikeutettua. Tämän sanottuani olen toisaalta myös oppinut sen, että elämässä kannattaa mielummin katua sitä mitä tekee, eikä sitä mitä jättää tekemättä. Jos realistinen tilaisuus tulisi tämän riidan sovitteluun, olisin ainakin varovasti kiinnostunut. En tiedä, miten asia voitaisiin ratkaista, en tiedä voiko maailmassa edes mitään niin hirveää antaa anteeksi. Skeptikkona en kuitenkaan voi purematta pitää sitä mahdottomanakaan. Kenties, joissain ihmeellisissä olosuhteissa, voisin löytää jonkun väliportaan. En tällä hetkellä näe tälle mahdollisuutta, mutta ehkäpä kyse on enemmänkin uskonasiasta?
Edellinen sivu
Tämän sivun sisältöä koskevat linkit: Blogini
Etusivu | Julkaisuehdot ja tietoja tekijästä | Lataa koko teksti alkuperäismuodossa